Loppusanat
Ja näin tulikin tehtyä!
Blogimaailma oli mulle aivan uusi ja sen olenkin
tässä sivussa ottanut ainakin osittain haltuun.
Vaikka punaisessa langassa kulkeekin jollain tasolla itsearviointi oppimisprosessistani, lyhyenä yhteenvetona kurssista tähän loppuun sanoisin, että kurssin itsenäinen suorittaminen on suhteellisen haastavaa, mutta myös erittäin opettavaista monesta näkökulmasta. Paitsi että kurssisisällöt on pakko ottaa haltuun itsenäisesti, myös esimerkiksi tehtävien laajuus ja määrä pakottaa opettelemaan täysin uudenlaista järjestelmällisyyttä ja tiedonhakua.
Oppimispäiväkirjani ansaitsee mielestäni numeron 4.
Kaikki asia on ollut minulle aivan uutta ja olen nähnyt paljon vaivaa asioiden opetteluun ja sisäistämiseen itsekseni. Se ei ole ihan vahvinta alaani, mutta olen mielestäni onnistunut siinä aika hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti